Seppiä, sorvareita, koodareita

Helsinki on pääkaupunkina viettämiensä kahdensadan vuoden aikana muuttunut käsityöläisten valtakunnasta teollisuuskeskittymäksi ja edelleen palveluiden kaupungiksi.

imageKun Helsinki kohosi Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi, sen taloudellinen elämä vilkastui. Kaupunkiin saapui työvoimaa Helsingin uutta julkisivua rakentamaan, ja kun senaatti siirtyi Turusta Helsinkiin vuonna 1819, kaupunki sai kokonaan uuden säädyn, valtion virkamiehet. Virkamiehiä seurasi yliopistoväki 1820-luvun lopulta alkaen, kun maan korkein oppilaitos muutti palaneesta Turusta pääkaupunkiin. Majoituksen ja palveluiden tarve kasvoi, joten Helsinkiin nousi sekä hotelleita että kapakoita. Sveitsiläinen sokerileipurinkisälli Christian Menn avasi Helsingin ensimmäisen konditorian Aleksanterinkadulle vuonna 1814.  

Helsinki oli ensimmäiset puoli vuosisataansa pääkaupunkina ennen kaikkea kauppiaitten ja käsityöläisten sija. imageKauppiaitten enemmistö oli venäläisiä ja heidän kirjonsa oli laaja Sinebrychoffin kaltaisista mahtisuvuista katukaupustelijoihin.

Helsingin käsityöläiset olivat aikakauden lakien mukaan järjestäytyneet ammattikunniksi, joiden jäsenillä oli yksinoikeudet kunkin työn harjoittamiseen. Niin kultasepillä, muurareilla, lasimestareilla kuin kaakeliuunintekijöilläkin oli omat ammattikuntansa 1860-luvun lopulle asti, jolloin Suomessa tuli voimaan elinkeinovapaus. 

Helsingissä oli 1800-luvun puolivälissä lähes 250 käsityöläisverstasta, joissa työskenteli yli 1 300 mestaria, kisälliä ja oppipoikaa. imageTeollisuus oli ottanut vasta ensimmäiset, vaatimattomat askeleensa. Nikolai Sinebrychoff ryhtyi panemaan olutta Hietalahdessa vuonna 1819, Töölön sokeritehdas käynnistyi vuonna 1823 ja Hartwallin kivennäisvesitehdas vuonna 1831. Vuonna 1850 Helsingissä oli alle 30 tehdaslaitosta, jotka työllistivät vain nelisensataa henkeä.

Pietarin eliitti kylpi Helsingissä 

Mielenkiintoinen sivupolku Helsingin elinkeinoelämän vaiheissa on aika kylpyläkaupunkina. Kylpylöistä ensimmäinen kohosi Ullanlinnan kallioille vuonna 1838. Asiakkaansa kylpylät saivat Pietarin yläluokasta, joka vietti kesiään mieluummin pienessä ja rauhallisessa Helsingissä kuin Keski-Euroopan mellakoivissa kaupungeissa.  
 
Kylpylävieraat olivat oiva tulonlähde Helsingin ravintoloille, majoituspaikkojen tarjoajille ja jopa veneiden vuokraajille. Kylpylöiden kukoistusta kesti viitisentoista vuotta. Sitten venäläisten mielenkiinto hiipui, kun Helsinkiin iskivät Krimin sota ja koleraepidemia. Kylpyläaika kuitenkin jätti Helsinkiin pysyviä jälkiä. Ryteikköinen Ullanlinna oli raivattu kauniiksi puistoksi. Suomen säännöllinen höyrylaivaliikenne sai alkunsa kylpylävieraitten kuljettamisesta Pietarista Helsinkiin. Epäilemättä kansainväliset kesävieraat myös avarsivat pikkukaupungin asukkaitten maailmankatsomusta. 

Helsinki savusi    

imageHelsingin ensimmäinen höyrykone yskähti käyntiin C. O. Ramstedtin konepajassa vuonna 1853. Kaupunki koki vuosisadan jälkipuoliskolla suuren murroksen, sillä se teollistui. Paitsi että konepajat ja valimot alkoivat pehmittää rautaa, Helsinki myös painoi kirjoja, ompeli vaatteita ja valmisti tapetteja sekä kaakeleita. Elintarviketeollisuus kasvoi ja monipuolistui. Tehtaissa syntyi niin leipää, makkaraa kuin tupakkaakin.  

Vaikka pääkaupungin väestönkasvu takasi vaatteille ja ruokatavaroille huomattavan menekin, valtaosa Helsingin teollisuustuotteista meni vientiin. Eräs tärkeä teollistumisen edellytys olikin kulkuyhteyksien paraneminen. Suomen junaliikenne alkoi talvella 1862, kun rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan valmistui. image1860- ja -70-lukujen vaihteessa junalla pääsi jo Helsingistä Pietariin. Kiskot ulottuivat myös Sörnäisten satamaan, joka oli vuosisadan lopulla Helsingin pääsatama, sillä Suomen metsien puu kulki sen kautta maailmalle.

Kun Helsingissä oli vuonna 1870 noin 30 000 asukasta, vuonna 1900 helsinkiläisiä oli jo lähes 100 000.  Kaupungin tehtaissa työskenteli yli 11 000 henkeä. Teollistuminen toi mukanaan myös pankkien ja vakuutusyhtiöiden konttorit sekä kauppaliikkeet. Suomen Yhdyspankki, maan ensimmäinen liikepankki, aloitti toimintansa Helsingissä vuonna 1862. Vaatimattomasta lasipuodista uransa aloittanut G.F. Stockmann avasi uuden liikehuoneistonsa, image"mannermaisen tavaratalon", Senaatintorin laidalla nykyisessä Kiseleffin talossa vuonna 1880.

Uusi aika ei kuitenkaan tuonut mukanaan vain talouskasvun onnea. 1900-luvun alun Helsinki oli tehtaitten savusta niin likainen ja nokinen, että Tuomiokirkon pintakin tummeni.

Sotakorvaukset kasvattivat metalliteollisuutta 

Helsingin asema Suomen viennin ja tuonnin keskuksensa lujittui 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Yhtä lailla pääkaupunki oli maan tukkukaupan ja pankkitoiminnan kärjessä.image

Helsinki koki nousu- ja laskusuhdanteita kansainvälisen talouskehityksen tahdissa, mutta väkiluku kasvoi, samoin teollisuuslaitosten ja niissä työskentelevien lukumäärä. Vuonna 1938 reilu viidennes Suomen teollisuustyöväestä työskenteli Helsingissä. Pääkaupungin tehtaat tosin olivat pienempiä väkimäärältään kuin esimerkiksi Tampereella eli Helsingissä oli enemmän pienteollisuutta.

Teollisuuden rakenne pysyi 1800-luvun lopulta alkaen yli puoli vuosisataa lähes muuttumattomana. Helsingin perinteiset merkittävät alat eli kirjapaino- ja elintarviketeollisuus pysyivät vahvoina. imageSuurin teollisuuden haara oli edelleen metalliteollisuus, jonka asemaa toisen maailmansodan jälkeiset sotakorvaukset vielä vahvistivat. Helsingin pajoista lähti Neuvostoliittoon muun muassa sähkölaitteita, kaapeleita ja moottoreita mutta myös kokonaisia junanvaunuja ja vetureita. Hietalahden telakalla syntyi rahtialuksia ja hinaajia.

Liukuhihnat hiljenevät    

Hietalahden telakka, joka sai alkunsa jo vuonna 1865, toimii edelleen, mutta Töölön sokeritehtaan paikalla on Oopperatalo ja ikiaikainen Sinebrychoffin juomatehdas muutti 1990-luvulla Keravalle.

Tehtaat ja konepajat, jotka savusivat ja kolkkasivat Pitkänsillan pohjoispuolella 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien, ovat niin ikään menneisyyttä. Ensin niiden tilalle tuli yritysten pääkonttoreita ja virastoja, ja tätä nykyä Sörnäisten rantaan ja Kalastamaan nousee asuntoja.

Helsinki koki 1960-luvulta lähtien saman muutoksen kuin koko maa, tosin paljon nopeammin. Pääkaupunki on edelleen tärkeä liikenteen ja kaupan keskus, mutta teollisten työpaikkojen määrä on pudonnut roimasti entisestä. Nyky-Helsinki elää jälkiteollista aikaa, eli yhä useampi helsinkiläinen saa elantonsa palveluista. imageViilarin lapsenlapsi koodaa nettisivuja asiakkaanaan käsi- ja jalkahoitoa tarjoava yritys tai työhyvinvointia matkasaarnaava konsulttifirma.

1960-luvulla alkanut hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen näkyy siten, että julkiset palvelut, joihin kuuluvat niin vanhustenhoito, opetus kuin hallintokin, työllistävät edelleen noin neljänneksen Helsingin seudun työssäkäyvistä. 

- Tapio Tolmunen

 

Satamien kaupunki