20.2.2012 7.5.2012

Soivat kaupungit

Helsingin yliopiston musiikkiseuran HYMSin järjestämä konsertti- ja esitelmäsarja.

HYMS perustettiin vuonna1989 edistämään Helsingin yliopiston omaa musiikkielämää sen kaikissa muodoissa, orkestereissa, kuoroissa, kamarimusisoinnissa ja muussa. HYMS jakaa joka vuosi suomalaisen musiikin isän ja Helsingin yliopiston musiikinopettaja Fredrik Paciuksen nimeä kantavan palkinnon.

HYMS pyrkii myös itse aktiivisesti järjestämään pääkaupungissa musiikkitapahtumia, joissa kuullaan sellaista musiikkia, jota ei muuten olisi tarjolla. Se on järjestänyt esitelmä- ja konserttisarjoja mm. aiheista Musiikin kansalliset erikoisuudet, Soitinten salat, Japanin musiikin viikko ja Romantiikan sukupolvi. Vieraina sillä on ollut johtavia kansainvälisiä ja kotimaisia nimiä.

Kevätkaudella 2012 HYMS järjestää sarjan Soivat kaupungit – Tönende Städte , Cités sonnantes, Città suonante, Sounding Cities. Sarjassa ovat edustettuina Wien, Pariisi, Milano, Alger – ja huipentumana Helsinki.

Tapahtumapaikkana on useimmiten pääkaupungin muistorikkain konserttisali Yliopiston juhlasali. Siellä esitetään mm. Sibeliuksen Kullervo-sinfonia päivälleen 120 vuotta sen ensi esityksen jälkeen.

Ohjelma:

20.2.  klo 18 Wien I – Lied-konsertti, Monica Groop, Yliopiston juhlasali. Vapaa pääsy.

28.2.  klo 18 Wien II – ”Fritz Kreisler ja Wien”, Jani Lehtonen, viulu; esitelmä Wien musiikkikaupunkina, professori Hartmut Krones, Hochschule für Musik und  Darstellende Kunst, Wien; Fabianinkatu 26, Kielikeskus. Vapaa pääsy.

13.3. klo 18 Milano – Giovanni Bottesini  ja muita italialaisia, solisti kontrabassotaiteilija Giuseppe Ettorre, Milanon La Scala, kamariorkesteri  Soidaan! Esittely: Grisell McDonell, Yliopiston juhlasali. Vapaa pääsy.

KONSERTTI PERUUNTUNUT 27.3. klo 18 New York – Charles Rosen, piano, Elliott Carter, Beethoven, Brahms, Yliopiston juhlasali. Vapaa pääsy.

2.4. klo 18 Alger – esitelmä prof Jean-Marie Jacono, Aix en Provence, viulusoolo Elias Lassfolk,  Fabianinkatu 26, Kielikeskus. Vapaa pääsy.

16.4. klo 18 Pariisi – Musiikkia Marcel Proustin maailmasta, HYMSin kvartetti, Reynaldo Hahn ja Ernst Chausson, Fabianinkatu. Vapaa pääsy.

28.4. klo 17 Helsinki – Sibeliuksen Kullervo 120 vuotta, YS, Mikk Murdvee, Yliopiston juhlasali. Liput 28e/9e.

7.5. klo 18 Vaeltavat säveltäjät, Eila Tarasti, piano: Mozart, Liszt, Leiviskä, Hirn, Rautavaara, Yliopiston juhlasali. Vapaa pääsy.

Esittelyt  20.2., 16.4. ja 7.5. Eero Tarasti

Helsingin yliopiston juhlasali (Aleksanterinkatu) ja Kielikeskus (Fabianinkatu 26).

Lisätietoa

Musiikkitiede HY: Irma Vierimaa irma.vierimaa@helsinki.fi

HYMS:  Tuomas Niemelä tuonieme@mappi.helsinki.fi