4.4.2012 – 17.6.2012
Pää ja sydän – Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlanäyttely
Virka Galleria
Virka Gallerian Pää ja sydän -näyttely kertoo Helsingistä, jonka Keisari Aleksanteri I korotti 8.4.1812 Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi.
Miten tulipalossa kärsineestä pikkukaupungista tuli Suomen pääkaupunki? Miten se on muuttunut moderniksi kaupungiksi, vallan ja hallinnon tyyssijaksi, kulttuurin ja elinkeinoelämän päämajaksi? Ja mitä tulevaisuus mahtaa tuoda tullessaan?
Näyttelyvieraat voivat tutustua 200-vuotiaan pääkaupungin muistojen kerrostumiin ja kokea kuinka kaupunki on kasvanut ja kehittynyt ja muuttoliikkeen sykkeessä.
Muistot kaupungin tapahtumista risteilevät eri aikakausien rytmissä sekä sodan ja rauhanaikojen vuorottelussa kertoen tarinoita pääkaupungin ja sen asukkaiden vaiheista. Helsingin asukkaat ovat tulleet läheltä ja kaukaa ja siksi kaupungissa kukoistavat monenlaiset kulttuuriset yhteisöt, uskonnot ja kielet. Kaupungin 200 vuoteen pääkaupunkina liittyy suuria muistoja, taisteluja olemassaolosta ja tähtihetkiä juhlinnan kohteena. Samalla pääkaupunki katsoo eteenpäin. Helsinki sykkii ja kasvaa. Täällä on Suomen pää ja sydän.
Pää ja sydän -näyttelyssä voi lähteä aikamatkalle Helsingin historiaan lähes konkreettisesti uuden monikosketusnäytön, Multitouchin, avulla. Lukuisat esineet, filmit ja videoklipit tuovat myös jo kadonneen maailman elävästi koettavaksemme.
Näyttelyssä voi ammentaa tietoa historiallisista teemoista ja osin itsekin koetuista asioista ja suurista tapahtumista. ”Pää ja sydän” raottaa myös verhoa tulevaisuudesta, joka muokkaantuu parhaillaan ja vaikka suunnitelmat ovat vasta paperilla, muutoksen suunnat ovat jo nähtävissä tai ainakin aavistettavissa.
Näyttely toteutuu kahdella tavalla: itse galleriatilassa olevassa näyttelyssä menneisyys nousee kuvista, esineistä ja filmeistä, jotka herättävät tunteita ja avaavat ikkunoita kau-pungissa koettuihin tapahtumiin. Näyttelyvieras voi ottaa mukaansa esitteen, ”Helsingin sydän”-korttelioppaan, jonka kanssa voi suunnistaa Kaupungintaloa ympäröivillä historiallisilla paikoilla. Näin kaupunki itse toimii näyttelyesineenä tuoden menneen ajan elävänä lähelle. Kortteleita kierrellessä saattaa avautua aivan uusia näkökulmia kaupunkiin ja sen menneisyyteen, kun kadunkulmat ja korttelit heräävät henkiin kertoen tarinoita menneistä ja nykyisistä tapahtumista, suurmiehistä ja tavallisesta arjesta.
Näyttelyn yhteydessä järjestetään työpajoja ja toiminnallisia opastuksia alakouluille sekä avoimia luentoja ja tietoiskuja yläkouluille ja lukiolle. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita luentotilaisuuksiin.
Pää ja sydän -luentosarjan ohjelma:
Ma 7.5. klo 13–14 Ira Österberg, Aleksanteri-instituutti
Aihe: Venäläinen elokuva
Ke 9.5. Klo 13–14 Jussi Lassila, Aleksanteri-instituutti
Aihe: Venäjä, nuoriso ja kansallismielisyys
Pe 11.5. Klo 13–14 Timo Cantell, Helsingin kaupungin tietokeskus
Aihe: Ovatko helsinkiläiset tylyjä? Vai käyttävätkö he vain kaupunkilaisjärkeä?
Ma 14.5. Klo 13–14 Vesa Keskinen ja Anna Sofia Nyholm, Helsingin kaupungin tietokes-kus
Aihe: Helsinkiläisnuoret ja vapaa-aika
Ke 16.5. Klo 13–14 Ulla Tapaninen, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
Aihe: Helsingin rooli Itämeren kuljetusliikenteen solmukohtana
Kaupungintalo on avoin kaikille. Tule tutustumaan kaupungintalon monivivahteiseen historiaan sekä nykyiseen toimintaan!
Virka Galleria / Kaupungintalo / Sofiankatu 1
Avoinna ma-pe 9–19 ja la-su 11–16
Vapaa pääsy.
