2.12.2011 2.1.2012
Piparkakkutalokilpailu – Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina

Helsingin palvelualojen oppilaitoksen leipuri-kondiittorioppilaat taiteilivat piparkakkutaloja Helsingin 200-vuotisen pääkaupunkihistorian hengessä.

1.2.2012 10.2.2012
Pop up -koti

Ruoholahden metroasema

Kallion lukion ja Lauttasaaren yhteiskoulun kuvataiteen ja käsityön yhteisnäyttely on osa ”Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina” -juhlavuotta.

13.2.2012 10.3.2012
Taidekuuri

Kulttuuriyhdistys Lila ry järjestää Taidekuuri-hankkeen Taivallahden leikkipuiston ja Töölön kirjaston kanssa. ”Laulu lumelle” -yhteisötaideteoksella juhlistetaan vuodenaikojen pääkaupunkia.

2.2.2012 11.3.2012
Stefan Bremer: Helsinki

Helsinki-näyttely Stoan galleriassa on Bremerin rakkaudentunnustus kotikaupungilleen.

28.2.2012 11.3.2012
Minun Helsinkini

Somalitaustaisten nuorten valokuvia kotikaupungistaan Stoassa.

31.3.2012 9.4.2012
Tulppaanien lumo -näyttely

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet

12.6.2012
Helsinki-päivänä 12.6. juhlitaan 200-vuotiasta pääkaupunkia

Helsinki-päivää on vietetty vuodesta 1959 lähtien.

14.5.2012 21.6.2012
Koko Suomen Helsinki pääkaupunkina 200 vuotta

Nukketeatteri Sytkyt kiersi marraskuussa 2011 Inarista Porvooseen kertomassa Helsingin historiasta.

26.3.2012 15.8.2012
Kaupungin sielua etsimässä

Helsingin kaupunkisuunnittelun vuosisadat

Suomenlinnakeskus

11.9.2012 12.9.2012
Kasvimuseo kutsuu kylään!

Pääkaupungin juhlavuoden kunniaksi Kasvimuseo avaa ovensa yleisölle.

16.9.2012 18.9.2012
Suuri sieni- ja jäkälänäyttely

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

9.7.2012 30.9.2012
HappyBirthdayHelsinki – MoROLL -istuinteokset

HappyBirthdayHelsinki -istuinhanke onnittelee 200-vuotiasta pääkaupunkia punaisten lahjanauhojen omaisilla MoROLLeilla; kuin kynttilät syntymäpäiväkakun päällä.

24.10.2012
Helsingin observatorio – tähtitieteen yleisökeskus avataan

C.L. Engelin suunnittelema, vuonna 1834 valmistunut Tähtitorninmäen Observatorio remontoidaan ja se avautuu uudistuneena syksyllä 2012.

16.10.2012 4.11.2012
Sanna Pietilä: Kaupunkilaisen kuva

Näyttely 1900-luvun pukeutumisesta ja Helsingistä.

8.11.2012 9.11.2012
Kainuulaiset tulevat!

Kainuulaiset elintarvikeyrittäjät esittelevät ja maistattavat tuotteitaan Teurastamolla

16.11.2012 25.11.2012
Kallio Kipinöi -kaupunkifestivaali

Kallio Kipinöi -kaupunkifestivaalin toteuttaa Kallion Kulttuuriverkosto yhteistyössä alueen eri yhteisöjen, järjestöjen ja yksityishenkilöiden kanssa. Kulttuuriviikolla on yli 100 tapahtumaa.

6.11.2012 1.12.2012
Näyttely Unioninakseli – kukkulalta kalliolle

Unioninkadusta ja Siltasaarenkadusta muodostuu Helsingin keskustan halkaiseva Unioninakseli. Laiturin Unioninakseli-näyttely tuo ainutlaatuisen empireajan Helsinkiä esittelevän pienoismallin kaupunkilaisten nähtäville.

2.12.2012
Riemukas Lastensunnuntai

Rikhardinkadun kirjasto

13.11.2012 8.12.2012
Helsingin opasteita kehitetään Laiturin Opastepilotti-näyttelyssä

Näyttely hahmottaa sitä, millaisia opasteita tulevaisuuden Helsingissä voi olla käytössä.

3.12.2012 14.12.2012
Kaupunkitila ja pyhä – Toteutumattomia näkyjä

Uudet kirkot on usein ratkaistu kirkkokilpailuissa. Toteutuneet ehdotukset ovat muokanneet ratkaisevasti kaupunkikuvaa, mutta kilpailut kätkevät taakseen toisenlaisiakin pyrkimyksiä, ihanteita ja näkyjä kaupungista – millaisia?

1.1.2012 31.12.2012
Juhlavuosi Unioninakselilla Tähtitorninmäeltä Kallion kirkolle

Unioninkatu on Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden teemakatu. Helsingin pääkaupungiksi korottanut keisari Aleksanteri I saapui tätä katua pitkin kaupunkiin vierailullaan vuonna 1819 ja antoi sille nimeksi Unioninkatu.

1.1.2012 31.12.2012
Avoin kaupunki – paremman elämän edellytyksiä kaupunkilaisille

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytila Laiturin ohjelmakokonaisuus toteuttaa teemaa Avoin kaupunki – paremman elämän edellytyksiä kaupunkilaisille.

18.8.2012 31.12.2012
Palveluksessanne!

Helsinkiläistä ja suomalaista ruoka- ja juomakulttuuria Hotelli- ja ravintolamuseon uudessa perusnäyttelyssä.

27.9.2012 31.12.2012
Yliopisto istuu – 200 vuotta designia yliopiston arjessa

Yliopisto istuu – 200 vuotta designia yliopiston arjessa -näyttely kertoo yliopiston rakennusten sisustuksista lähes 200 vuoden ajalta.

21.11.2012 31.12.2012
Lasten kaupunki

Helsingin kaupunginmuseo omistaa 200-vuotisjuhlavuoden päätteeksi kaupungin vanhimman talon kaupungin nuorimmille.

15.2.2012 13.1.2013
"Enemmän funkista, Reino!"

“Enemmän funkista, Reino!” -näyttely johdattaa Helsingissä 1930–60-luvulla kuvattujen elokuvien visuaaliseen maailmaan.

29.3.2012 17.2.2013
”Löytöjä – taidetta kampuksilta”

Tule yliopistomuseo Arppeanumiin katsomaan, keitä yliopistomiehiä muutti uuteen pääkaupunkiin! 

18.9.2012 28.2.2013
Kotkien varjot – Suomi vuonna 1812

Asiakirjanäyttely kuvaa vuotta 1812, joka oli monilla tavoin merkittävä Suomen historiassa. Venäjän keisari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununprinssi Carl Johan tapasivat Turussa elokuussa 1812 ja sinetöivät Suomen aseman Venäjän yhteydessä. Samana vuonna Helsinki korotettiin pääkaupungiksi, Vanha Suomi liitettiin muun Suomen yhteyteen ja kotimaiset sotajoukot perustettiin uudelleen.

16.10.2012 31.3.2013
Saksankielinen Helsinki -näyttely

1800-luvulla saksankielisten sukujen merkitys Suomen ja sen pääkaupungin kehitykselle oli keskeinen.

16.8.2012 31.8.2013
Unelma-veistos

Oona Tikkaojan veistos Unelma on siirrettävä julkinen teos. Sen ensimmäinen sijoituspaikka on Hakaniemessä Siltasaarenkadulla. Teos on osa juhlavuoden Unioninakseli-hanketta.

12.6.2012 1.9.2013
Made in Helsinki 1700–2012

Kaupunginmuseon päänäyttely Helsingin pääkaupunkiaseman 200-vuotisjuhlavuonna esittelee helsinkiläisiä tuotteita ja tekijöitä 1700-luvulta nykypäivään.

10.12.2012 31.12.2014
Sininen viiva piirtyy Unioninakselin ylle

Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuosi huipentuu valotaideteokseen merkkivuoden teemakadun Unioninakselin yllä.

6.6.2012 31.12.2015
Unioninakselin katugalleria

Suomalaista nykykuvataidetta sähkönjakokaapeissa Unioniakselin varrella Unioninkadulla ja Siltasaarenkadulla.