1.1.2012 – 31.12.2012
Kaupunginosista kyläyhteisöjä
Kassi-palvelu on nyt Sharetribe
Kaupunginosista kyläyhteisöjä -hankkeessa käytettävä yhteisöllinen Kassi-verkkotoripalvelu on saanut uuden nimen. Palvelun nimi on tästedes Sharetribe. Uusi nimi kuvastaa hyvin sekä palvelun että hankkeen ydinajatusta: tavaroiden ja palveluiden jakamisesta yhteisöllisesti oman "heimon" kesken.
Hanke on edennyt kaikissa pilottikaupunginosissa. Aktiivisinta toiminta on Kalliossa, jossa palvelulla on jo lähes 300 käyttäjää. Palvelun kautta on välitetty monenlaisia tavaroita ja palveluita vanhoista huonekaluista porausapuun.
Kaupunginosien lisäksi Sharetribe-palvelu on käytössä myös monissa muissa paikallisyhteisöissä ympäri Suomen, omakotiyhdistyksestä yliopistoon ja yrityspuistosta seurakuntaan. Suomen lisäksi palvelua käytetään tällä hetkellä myös esimerkiksi Chilessä, Kreikassa ja Yhdysvalloissa. Palvelulla on yhteensä yli 7000 käyttäjää.
