Helsinki pääkaupunkina 200 vuotta -juhlavuoden loppuraportti on valmistunut

​Loppuraportti kokoaa yhteen muun muassa juhlavuoden tapahtumat, viestinnän ja markkinoinnin sekä yhteistyön Helsingin yliopiston ja muiden tahojen kanssa. Kaupunginhallitus osoitti vuonna 2010 juhlavuoden budjetiksi yhteensä 850 000 euroa.

Juhlavuoteen 2012 kuului noin 300 ohjelmanumeroa. Ohjelmaa järjestivät sekä virastot että ulkopuoliset toimijat. Esimerkiksi Helsingin kaupunginmuseo tuotti Helsinki 200 -teemalla neljä näyttelyä ja Café Empire -tapahtuman, jotka olivat merkittävä osa juhlavuoden ohjelmaa.

Juhlavuosi haluttiin rakentaa kaupunkilaisten ja kaikkien suomalaisten juhlavuodeksi. Tavoitteena oli tehdä tunnetuksi Helsingin kehitystä Suomen pääkaupungiksi ja sen vaiheita pääkaupunkiaikana sekä nostaa esiin toimivan ja menestyvän Helsingin merkitys koko maan hyvinvoinnin edistäjänä.

Juhlavuoden loppuraportti (PDF, 282 kt)