1831

Koleraepidemia riehuu kaupungissa

imageCholera Asiatica tuli 1800-luvulla useina aaltoina Venäjältä Suomeen. Ensimmäinen koleraepidemia riehui Helsingissä elokuussa 1831. Keisari Nikolai I määräsi senaatin talousosaston varapuheenjohtajan A. H. Falckin johtamaan koleran torjuntaa. Maistraatti hoiti käytännön järjestelyt. Karanteeniasemia perustettiin Helsingin saarille. Kolerasairaalat olivat Hietalahdessa ja Kruununhaassa.

Helsinkiin tuli lääkäreitä muualta Suomesta, heidän joukossaan Elias Lönnrotkin Hietalahden sairaalaan apulaislääkäriksi. Kirkkoherra ja kappalainen saivat avukseen kaksi ylimääräistä pappia. Jumalanpalvelusten yhteydessä annettiin kaupunkilaisille tietoja ja neuvoja. Pappilassa oli yleinen lääkevarasto.

Kaupungissa kuoli 197 henkeä ja Viaporin siviiliväestöä menehtyi 96 henkeä. Varuskuntien ja merilinnoituksen sotilaitakin sairastui ja kuoli, mutta heidän lukumääräänsä ei ilmoitettu. Ensimmäiset 70 vainajaa haudattiin Lapinniemelle ortodoksisen hautausmaan länsipuolelle. Syyskuun alusta lähtien kuolleet haudattiin erilliselle kolerahautausmaalle, joka sijaitsi Hietaniemessä nykyisellä sankarihautojen alueella. Myös Töölönlahden pohjukassa oli kolerahautausmaa, jonne vainajat tuotiin veneellä Kruununhaan kolerasairaalasta.

Seuraavan kerran koleraa esiintyi pääkaupungissa vuosina 1848, 1849 ja 1850. Tauti tuli sotilaitten ja Viaporin linnoituksen kautta. Sairastuneita oli 468 henkeä, joista 188 kuoli. 1800-luvun suurin koleraepidemia oli kuitenkin 1853–1854, jolloin koleraa oli koko suuriruhtinaskunnassa. Joka kymmenes sairastunut oli helsinkiläinen, ja lähes puolet sairastuneista kuoli. Helsingissä kuoli 600 henkeä ja lisäksi paljon sotilaita. Kaupunginlääkäri C. Qvist kirjoitti väitöskirjansa vuoden 1871 kolerasta, jonka aikana 605 helsinkiläistä sairastui ja 305 kuoli.

Kolera kukistui lääketieteen ansiosta, sillä rokote valmistui jo 1893. Toisaalta koleran voittaminen oli yhteiskunnallinen kysymys, koska tauti levisi nopeasti saastuneen veden mukana. Oli rakennettava kunnollinen viemäriverkosto ja varmistettava vesihuolto. Helsingissä tehtiinkin jo 1872 sopimus berliiniläisen Neptun-yhtiön insinööri Robert Huberin kanssa yleisen vesijohdon rakentamisesta. Puhdasta vettä onkin helsinkiläissukupolvi kutsunut ”huuberiksi”.

Eteläsataman Kolera-allas sai nimensä 1893 tapahtuneen yksittäisen kolerakuoleman muistoksi. Tuolloin syysmarkkinoilla kuoli eräs kippari koleraan. Hänen laivansa oli karanteenissa läntisimmässä satama-altaassa, joka sittemmin on tunnettu ”Kolera-altaana”.